WWE:n vuosi 2017

Palkintojenjako

Alkusanat: Helmikuun alussa 2017 aloin pitämään facebookissa ja blogspotissa Matin showpainiblogia. Kuten aina tällaisissa projekteissa aluksi innostus oli kova ja WrestleManiaan saakka kirjoitin yhteenvedot kaikista viikottaisistakin ohjelmista. Sen jälkeen suunnitellusti hiljensin tahtia ja keskityin erikoistapahtumien ruotimiseen. Tämän vuoden ”heikoin hetki” sattui lokakuulle, jolloin otelluista Hell In A Cellistä ja TLC:stä en saanut minkäänlaista arviota pihalle. Ne katsoin uudestaan tässä joululoman aikana, jotta sain eväitä tämän vuoden yhteenvedon tekemiseen. Yleisesti ottaen menneenä vuonna tuli kuitenkin seurattua wrestlingiä ihan hyvin. Raw’sta ja Smackdownista ei jäänyt montaakaan jaksoa vuoden aikana väliin ja sen päälle seurasin satunnaisesti myös NXT:n viikottaisohjelmaa. Tästä arviosta valitettavasti puuttuvat NXT Takeoverien tulokset ja arvosanat – tämä on selkeä puute, jonka korjaan tälle vuodelle.

PPV Ranking 2017

Arvosana 8 – Royal Rumble, Elimination Chamber, WrestleMania, Hell In A Cell

Arvosana 7 – Summerslam, No Mercy, Survivor Series

Arvosana 6 – Backlash, Great Balls Of Fire

Arvosana 5 – Money In The Bank, Battleground, TLC

Arvosana 4 – Payback, Extreme Rules

Arvosana 3 – Clash Of Champions

Arvosana 2 – Fastlane

Arvostelujani lukeneet ovatkin huomanneet, että käytän arviontiasteikkoa 0 – 10. Vuoden parhaat neljä tapahtumaa saivat arvosanakseen 8, heikoin puolestaan arvosanan 2. Yhteensä WWE:llä oli tänä vuonna 16 erikoistapahtumaa.

Huippumatsit

1. AJ Styles VS. John Cena / Royal Rumble
2. Miz VS. Ambrose VS. Wyatt VS. Corbin VS. Cena VS. Styles / Elimination Chamber
3. Wyatt VS. Balor VS. Samoa Joe VS. Reigns VS. Rollins / Extreme Rules
4. Corbin VS. Styles VS. Owens VS. Zayn VS. Nakamura VS. Ziggler / MITB
5. Samoa Joe VS. Strowman VS. Reigns VS. Lesnar / Summerslam
6. John Cena VS. Roman Reigns / No Mercy
7. The Usos VS. The New Day / HIAC
8. Shane O’Mac VS. Kevin Owens / HIAC
9. The Shield VS. The New Day / Survivor Series

Huippumatsilla tarkoitan ottelua, joka on saanut arvosanakseen neljä tähteä tai enemmän. Hieman poikkeuksellista on, että näistä yhdeksästä ottelusta vain kolme on perinteisiä yksilömatseja, loput kuusi joukkueotteluita tai useamman ottelijan kohtaamisia.

Tähtipörssi

16 tähteä: AJ Styles

6 tähteä: Shinsuke Nakamura

5 tähteä: Kevin Owens, Finn Balor, Dolph Ziggler, New Day, John Cena

4 tähteä: Seth Rollins, Chris Jericho, Roman Reigns

3 tähteä: Shane O’Mac, Usos, Undertaker, Neville, Brock Lesnar, Braun Strowman, The Shield, The Hardys

2 tähteä: Bobby Roode, Baron Corbin, Bray Wyatt, Jack Gallagher, Bayley, The Bar

1 tähti: The Miz, Randy Orton, Luke Harper, Samoa Joe

23 yksilöpainijaa ja 5 joukkuetta sai nimensä tähtipörssiin. Voittajasta ei ollut pienintäkään epäselvyyttä, sillä AJ Styles kasasi häkellyttävät 16 pistettä. Ylivoimaisen Stylesin jälkeen tähdet jakautuivatkin sitten todella tasaisesti.

Tilastotietopläjäyksen siirrytään sitten itse palkintojenjakoon. Laitan osaan kategorioista esille tulevien olympialaisten hengessä myös ”hopea-, ja pronssimitalistit”.

Sonta kategoria

Huonoin ppv-ottelu

Kevin Owens VS. Goldberg / Fastlane 

Viimeisessä erikoistapahtumassa ennen WrestleManiaa Kevin Owensin edelliskesästä alkanut Universal-mestaruuskausi katkaistiin minuutin vitsiottelussa Goldbergiä vastaan. Tämä ratkaisu oli väärin niin monella eri tasolla, että en edes yritä sanoin kuvailla. Ei ihmekään, että Goldbergin puolen vuoden mittainen paluu vetistyi loppua kohden ja mies alkoi saada buuauksia osakseen.

Huonoin feudi

Jinder Mahal VS. Shinsuke Nakamura

Jinder Mahalin mestaruuskauden järjettömyydestä en ala tässä yhteydessä erikseen manaamaan. WrestleManian jälkeen päärosteriin nousseen tulikuuman Shinsuke Nakamuran asettaminen mestaruusfeudiin parhaillaankin kovin keskinkertaista Mahalia vastaan oli paha vikatikki. Tämä japanilaisen ja intialaisen ottelijan päämestaruusfeudi oli jo lähtökohdiltaankin todella outo ajatus. Käytännössä se oli vielä pahempi kuin paperilla, sillä miehillä ei keskenään klikannut sitten yhtään. Toistuvat tappiot Mahalille söivät Nakamuralta kaiken sen mystiikan, jolla hän oli NXT:n puolella noussut yhdeksi rakastetuimmista ottelijoista. Vieläkään Nakamura ei ole toennut tämän feudin aiheuttamasta vahingosta.

Huonoin gimmick

Jinder Mahal (Modern Day Maharaja)

Vuosien mittaan minulle on kehittynyt todella vahva filtteri ja pahin wrestle crap suodattuu niin tehokkaasti, että pystyn sen ohittamaan olankohautuksella. Mutta siinä tapauksessa kun puolen vuoden ajan päämestarina on taitotasoltaan rosterin heikoimpaan kolmannekseen kuuluva ottelija, niin mikään suodatin ei enää auta. Mahalin mestaruuskausi oli niin tuskaisaa katsottavaa, että tämän palkinnon saajaa ei tarvinnut kauaa miettiä.

Huonoin painija

Jinder Mahal

Mahal ei ollut se absoluuttisesti huonoin painija, kun katsotaan pelkästään teknistä suorittamista. Joka vuosi olen kuitenkin tätä ”palkintoa” suhteuttanut ottelijoiden saamaan ruutuaikaan. Otetaan nyt tähän vastakappaleeksi vaikkapa sellainen kaveri kuin Erick Rowan. Hän on mielestäni Mahalia heikompi painija, mutta Rowanin rooli on ymmärretty pitää taitojansa vastaavana. On eri asia näkyä viikottaisten joukkuematseissa - vieläpä taitavan joukkueparin rinnalla -  kuin olla puoli vuotta WWE:n mestarina. Sen vuoksi valitsen Mahalin. 

Huonoin show

WrestleManiaa edeltänyt Raw’n isännöimä tapahtuma oli ällöttävä krapulaoksennus. Illan lopuksi Goldberg vei Kevin Owensin Universal-mestaruuden puhtaassa vitsimatsissa ja sitäkin ennen tapahtuman anti oli todella heikkoa. Kaikista vuoden tapahtumista tämä jätti pahimman jälkimaun suuhun.

Pronssinen kategoria

Paras turn

Sami Zayn 

Kansansuosikkina Sami Zayn sai tyytyä kovin pieneen rooliin ja hävisi ottelunsa siihen tahtiin, että uskottavuus alkoi ihan oikeasti olla koetuksella. Aika pitkäänhän SZ ”kesti” näitä tappioita indyistä keräämiensä krediittien avulla, mutta kesällä alettiin olla siinä pisteessä, että Sami oli valumassa suorastaan jobberiosastolle. Sitten tuli Hell In A Cell ja liittoutuminen Kevin Owensin kanssa ja kaikki muuttui. Royal Rumblessa SZ ilmeisesti ottelee WWE:n mestaruudesta ja on noussut Smackdownin yhdeksi vihatuimmista hahmoista. Tätä kutsuisin onnistuneeksi turniksi. (2. Chris Jericho 3. The Usos) 

Paras face

AJ Styles

WestleManiaan saakka AJ Stylesia markkinoitiin heelpainijana, mutta tosiasiassa hänelle oli käynyt samalla tapaa kuin TNA-aikanaan heelinä ollessaan useita kertoja kävi. Hän on vaan niin taitava, että se tekee vihaamisen todella hankalaksi. Ainakin itse olen kokenut asian näin. Styles ottelee täydellä aikataululla, jonka kääntöpuolena on se, että miehen naama on varsin kulunut. Siihen nähden yleisöreaktiot illasta toiseen ovat aivan käsittämättömän kovia. AJ Stylesiä on todella vaikea vihata, mielestäni hän on niin luontainen face kun vaan voi olla. (2. Seth Rollins 3. New Day) 

Paras heel

Kevin Owens

On todella vaikuttavaa, että Owens on pysynyt WWE:n ykkösheelinä periaatteessa koko päärosterissa olonsa ajan, eli toukokuusta 2015 alkaen. Salaisuutena tuntuu olevan se, että aina kun Owens on lipumassa puhtaasti huumoriheelin puolelle, niin hän keksii tehdä jotain todella salakavalaa, joka takaa buuauskonsertin muutamaksi kuukaudeksi eteenpäin. Esimerkkeinä menneeltä vuodelta Festival Of Friendship ja Vince McMahonin kimppuun hyökkääminen. Kun tuohon pakettiin lisää todella kovat kehätaidot, niin Owens on mitä täydellisin heelpainija.

(2. The Miz, 3. Samoa Joe)

Paras gimmick

The Miz (A-lister) 

Kevin Owens ja Miz olivat selkeästi vuoden 2017 kovimmat heel-ottelijat ja kumpikin ansaitsee oman palkintonsa. Iän tuoman kokemuksen myötä Miz on löytänyt täydellisen roolinsa, ja tätäkin vuotta sävyttivät Intercontinental-mestaruus sekä poikkeuksellisen tuliset promot esimerkiksi John Cenan kanssa. Miz on mestari korostamaan vahvuuksiaan ja peittämään heikkouksiaan. Tämän taidon hän on oppinut vasta viimeisen muutaman vuoden aikana. Todellinen huippuvuosi hänelle.

(2. Braun Strowman 3. 'Woken' Matt Hardy)

Paras spotti

Shane McMahonin HIAC-loikka 

Olen opetellut katsomaan otteluita kokonaisuutena, joka koostuu sarjasta perättäisiä ”spotteja”, pienempiä ja vähän isompia. Ehkäpä tuon kokonaisvaltaisen ajattelutavan vuoksi minun on todella vaikea jälkikäteen muistaa yksittäisiä spotteja. Shane McMahonin kuolemanloikka tosin muistuu kirkkaana mieleen. Itse en olisi halunnut tätä ensinkään nähdä. Reaktioni kun ei ollut ”wau, mahtavaa!”, vaan pelko 47-vuotiaan Shanen terveydestä. Eli sellainen vaivaantuneisuuden tunne. Kolikon toisena puolena toki se, että kyseessä oli ikimuistoinen juttu, etenkin kun samaan saatiin Sami Zaynin heelturn ynnättyä. Muistettava tempaus, josta jäi varsin kaksijakoiset fiilikset.

Hopeinen kategoria

Aliarvostetuin painija

Zack Ryder 

Ryder palasi kesällä vakavan polvivammansa jäljiltä kehiin ja oli tuona toipumisaikana treenannut itsensä uransa timmeimpään kuntoon. Oletin, että pitkän uran tehneen Ryderin ”kiitoskausi” olisi tuloillaan. Takavuosina hahmoa leimannut koomisuus on myös painettu taka-alalle ja Ryderistä on ainakin minun silmissäni kasvanut mitat täyttävä ajoittainen pääottelija. 

Vaan eipä ollut WWE:n päättäjien mielestä. Ryder on ollut täysin näkymättömissä miniroolissa. Ihan loppuvuodesta hän oli hieman esillä Hype Brosin hajottua, mutta tämäkin toteutettiin Mojo Rawleyn ehdoilla. En tiedä kenen muroihin Zack on joskus pissannut, mutta hänen kohtelunsa vuodesta toiseen on kyllä käsittämättömän huonoa. Ei sillä että hän ihan ehdottomalle huipulle kuuluisi, mutta ansaitsisi joka tapauksessa enemmän. (2. Luke Harper 3. Tye Dillinger)

Yliarvostetuin painija

Jinder Mahal 

Kun taidoiltaan rosterin heikoimpaan kolmannekseen kuuluva ottelija on puoli vuotta päämestarina puhtaasti poliittisista syistä, niin ei se ole muuta kuin rankkaa yliarvostamista. 

Vuoden läpimurtaja

Braun Strowman 

Tämä oli helppo, sillä moneen vuoteen ei ole nähty yhtä rajua ja nopeaa murtautumista tyhjyydestä parrasvaloihin. Strowmanilla kun ei ole 10-vuotista indyuraa takanaan tai oikeastaan mitään muutakaan merkittävää. Hän debytoi Bray Wyattin apurina, ja kesti kuukausia ennen kuin miehen nimi edes painui millään tapaa mieleen. Hän ei koskaan oikeastaan edes otellut, toimi vaan pelotteena kehän laidalla. Sitten kuin taikasauvan iskusta tapahtui jotain. Strowman pudotti painoaan ja otti vähäisistä näytön paikoistaan kaiken irti. Ja vuonna 2017 hänestä kasvoi täysiverinen pääottelija, joka tähditti tapahtumia Roman Reignsin ja Brock Lesnarin kanssa. Varsin epätodennäköinen menestystarina, ja juuri siksi niin hienoa seurattavaa. (2. Baron Corbin 3. Jason Jordan)

Vuoden tulokas

Elias (Samson) 

Tyypillisesti olen pitänyt tässä kategoriassa ehtona sitä, että ottelija on tehnyt ppv-debyyttinsä kuluneen vuoden aikana. Näin väljästi tulkittuna myös Samoa Joe, Bobby Roode ja Shinsuke Nakamura olisivat ”tulokkaita.” Jokainen heistää lienee otellut sen 20 vuotta ympäri maailmaa, joten jätän heidät tässä huomiotta. Palkinnon sysään Elias (Samsonille). NXT:ssä hän oli melko pieni sivuhahmo, ja niinpä miehen nostaminen Raw’hon herättikin lähinnä epäilyksiä. Mutta niin vain Eliasista on kehittynyt varsin toimiva hahmo, joka tätä nykyä kerää kovia yleisöreaktiota ja ottelee tasokkaita matseja. Tämä on täysin päinvastainen tarina kuin Tyler Breezellä, joka oli NXT:ssä isossa roolissa, mutta päärosterissa pelkkä huumorikevennys. Näyttää siltä, että Eliasista WWE saa hyvän keskikortin tukipilarin vielä moneksi vuodeksi eteenpäin.  

Vuoden promottaja

The Miz 

Tämä oikeastaan tulikin jo perusteltua ”vuoden gimmick” kohdassa. Promottaminen on ollut Mizin vahvuus koko uransa ajan, ja vasta viime vuosina hänestä on kehittynyt todella viihdyttävä kokonaisvaltainen ottelija. Myös tällä erityisellä vahvuusalueellaan Miz on kehittynyt entisestään. Perustaso on todella korkea ja aina muutaman kerran vuoteen Miz täräyttää sellaiset putkipommit, että alta pois. (2. Chris Jericho 3. Alexa Bliss)

Vuoden manageri

Paul Heyman 

Sanotaan se nyt suoraan – Paul Heyman vuonna 2017 oli tylsä ja itseään toistava. Lempiruokakin alkaa puistattamaan, jos sitä syö joka päivä kolmen kuukauden ajan. Heymanin & Lesnarin juttu sinällään kyllä toimii, mutta se on pysynyt samana viisi vuotta. Se on vaan liian pitkä aika ilman uudistumista. Tänä vuonna Heymanin olisin oikeastaan halunnut syrjäyttää tästä palkinnosta, mutta hyviä managereita ei juurikaan ollut haastajiksi. (2. Titus O'Neill 3. Maryse) 

Vuoden selostaja

JBL 

Minä pidin JBL:stä kommentaattorina todella paljon. Alkuvuodesta hän oli myrskynsilmässä, kun huhujen mukaan Mauro Ranallon lähtö Smackdownista olisi johtunut JBL:n työpaikkakiusaamisesta. Noh, sittemmin Ranallo palasi selostajaksi NXT:n puolella ja kiisti nuo huhut. Mikä lie sitten totuus, sitähän ei moni tiedä…. 

Joka tapauksessa minulle oli suuri harmi, että JBL siirtyi / siirrettiin muihin tehtäviin kesän aikana. Corey Graves on kyllä hommassaan ihan pätevä kaveri, mutta häntäkin nyt kuulee kyllästymiseen saakka. Hatunnosto myös Michael Colelle, joka vuodesta toiseen tekee hyvää duunia WWE:n ykkösselostajana. (2. Michael Cole 3. Corey Graves)

Kultainen kategoria

Vuoden talli

The New Day 

Valitettavasti tänäkin vuonna jouduin käymään läpi epämiellyttävän talli/joukkue pohdinnan. Syynä se, että vuonna 2017 WWE:ssä ei oikeastaan mitään varteenotettavaa tallia. Shield tämän olisi varmaan vienyt, jos olisi ollut kasassa edes hetken pidempään. Myös Miztouragella oli hetkensä ja loppuvuodesta päärosteriin nousi kaksikin naistrioa. Tästä heikosta valikoimasta on helppo poimia New Day, joka on onnistunut pysymään suhteellisen mielenkiintoisena, vaikka mitään mullistavaa uudistusta kolmikolle ei ole tehty vuosiin. (2. Miztourage 3. The Shield) 

Vuoden joukkue

The Usos

Vuosi oli joukkuepainille erittäin hyvä. Monessa erikoistapahtumassa nimenomaan joukkuepaini oli parasta antia. Kirkkaimpana helmenä Usojen ja New Dayn kohtaamiset, mutta laatumatseja nähtiin myös Hardyilta, Sheamusilta & Cesarolta ja muiltakin joukkueilta tilaisuuden saadessaan. Kovatasoisen vuoden parhaaksi joukkueeksi valitsen Usot. Kehässä he onnistuivat hitusen nostamaan jo ennestään kovaa tasoaan, mutta suurin muutos parempaan on tapahtunut hahmonkehityksessä. Väljähtänyt face-akti vaihtui tähän nykyiseen kovapintaiseen ”linnakundi” juttuun, joka on Usoille sopinut erittäin hyvin. (2. The New Day 3. The Bar)

Vuoden feudi

Roman Reigns VS. Braun Strowman 

I’m not finished with you! 

Tämä vuosi tarjosi ison kasan niin sanottuja unelmamatseja. Goldberg vs. Lesnar, Balor vs. Styles, Cena vs. Reigns ja Styles vs. Lesnar kaikki putoavat helposti tuohon kategoriaan. Noista ainoastaan Goldberg vs. Lesnarilla oli taustallaan pidempi feudi, ja sen lasken enemmän vuoden 2016 asiaksi. Niinpä hieman yllättäenkin ykköseksi nousi Roman Reignsin ja Braun Strowmanin tarina. En oikeastaan suuremmin tykännyt heidän otteluistaan, koska ne olivat niin sarjakuvamaisia ja övereitä. Perinteisin tähtiarvosanoin katsottuna eivät kummoisiakaan. Mutta siltikin ne olivat tavallaan mieleen painuvia. Strowmanin loukkaantumisen (ja Undertakerin) vuoksi feudi piti taukoa WrestleManian ajan, mutta yllättäen heräsi kesällä uudestaan henkiin. Vielä yllättävämpää oli, että tämä ”jatko-osa” oli parempi kuin talvella nähty alku. Tämä nosti Strowmanin tähdeksi ja teki hyvää myös Reignsille. Piristävä yllätys.( 2. The New Day VS. The Usos 3. Shane McMahon VS. Kevin Owens)

Vuoden PPV

Hell In A Cell

Tänä vuonna ei ollut selkeää ykköstä. Royal Rumble, Elimination Chamber, WrestleMania ja Hell In A Cell olivat kärkinelikko, jotka saivat minulta arvosanakseen 8. WrestleMania oli tuttuun tapaan spektaakkelina omaa luokkaansa, mutta ei sittenkään tarjonnut yksittäistä superottelua, jota se olisi kipeästi kaivannut. Royal Rumble tarjosi huikean WWE-mestaruusmatsin, mutta itse Rumble jätti happaman maun suuhun. Elimination Chamber oli toimiva kokonaisuus ja sisälsi Bray Wyattin ensimmäisen mestaruusvoiton, mutta ei ehkä sittenkään sitä viimeistä erinomaisuuden silausta. Niinpä jäljelle jää Hell In A Cell, jonka valitsen (ehkä yllättäenkin) vuoden parhaaksi. Tapahtuma alkoi neljän tähden HIAC-joukkuematsilla Usojen ja New Dayn välillä ja päättyi hieman päälle neljän tähden maratonkohtaamiseen Kevin Owensin ja Shane O’Macin välillä. Tämä sisälsi myös Sami Zaynin uran kääntäneen heelturnin. Väliin mahtui muun muassa varsin viihdyttävä US-mestaruusmatsi AJ Stylesin, Tye Dillingerin ja Baron Corbinin välillä. Yhteenlaskettuna tästä kaikesta muodostuu vuoden 2017 paras erikoistapahtuma. (2. WrestleMania 3. Elimination Chamber)

Vuoden ottelu

John Cena VS. AJ Styles / Royal Rumble 

Niinhän siinä kävi, että Cena ja Styles nostivat jo tammikuussa riman niin korkealle, että eipä siitä kukaan enää yli hypännyt. Olihan tämä ottelu aivan käsittämättömän upea, kun ottaa huomioon sen, että edellisvuoden kohtaamiset olivat nostaneet odotusarvot kattoon. Niin vain tämä kaksikko pystyi vastaamaan näihin odotuksiin ja ylittämäänkin ne. Se, että ottelun päätteeksi John Cena nousi historiallisesti 16-kertaiseksi mestariksi kruunaa tämän tarinan. Pari muutakin supermatsia nähtiin, mutta yksikään ei aivan tälle tasolle yltänyt. (2. Kevin Owens VS. Shane O’Mac / HIAC 3. Joe VS. Strowman VS. Reigns VS. Lesnar / Summerslam )

Vuoden naispainija

Alexa Bliss 

Naisten evoluutio ei sinällään ole mielestäni lässähtänyt, vaan hyvästä on tullut uusi keskiverto. Tarkoitan tällä sitä, että perussuorittamisen taso on noussut niin paljon, että erottuakseen edukseen pitää olla paljon parempi kuin neljä vuotta sitten. ”Wau” reaktioon vaaditaan nykyään enemmän. Tällaisia reaktioita eniten vuonna 2017 tarjosi Alexa Bliss, joka oli mestaruudensyrjässä kiinni koko kalenterivuoden ajan. Erityisesti naisen promotaidot ovat huippuluokkaa, ja kehäköysien välissäkin tulosta tulee. Ottelut Bayleya, Mickie Jamesia ja Charlottea vastaan olivat enemmän kuin perushyvää suorittamista. Tämä oli selkeästi Alexan vuosi. (2. Natalya 3. Asuka) 

Vuoden miespainija

AJ Styles 

Ennen kuin siirrytään vuoden voittajan palkitsemiseen ja kehumiseen, niin käydään läpi muutamat kunniamaininnat. 

The Miz – Ilman konditionaalimuotoa voi todeta, että vuosi 2017 oli Mizin painiuran paras. Enää hän ei ole pelkästään promomies, vaan kokonaisvaltainen huippuesiintyjä, joka pystyy kehässäkin venymään upeisiin otteluihin, mikä oli pitkään miehen heikkous. Upeat feudit tänä vuonna John Cenan ja Roman Reignsin kanssa. 

Kevin Owens – Täydellinen heelpainija, joka pystyy olemaan haudanvakava kuin huumoriannoskin. Paketin kruunaa tietysti vahvat taidot kehässä. Vuosi 2017 jäi mieleen erityisesti kohtaamisista Chris Jerichon ja Shane McMahonin kanssa. 

Roman Reigns – Vuosi oli hyvä Roman Reignsille. Hän pysyi poissa päämestaruuskuviosta, joka olikin ainoa oikea ratkaisu. Kirkkaimpana hetkenä tietysti Undertakerin päihittäminen WrestleManiassa, mutta vielä enemmän tätä vuotta leimasi lukuisat sodat Braun Strowmanin kanssa. Ne tekivät hyvää myös Reignsille. Loppuvuoden pikainen Shieldin yhdistyminen ja nousu IC-mestariksi kruunasivat hienon vuoden. 

Seth Rollins – On yksinkertaisesti loistava ottelija. Niin monipuolinen ja taitava kuin olla ja voi. Alkuvuosi meni Triple H:n kanssa kärhämöidessä ja polvileikkauksesta toipuessa. Bookkauksellisesti Rollins oli pitkään hieman tuuliajolla, kuten monikin Raw’n puolen isoista nimistä. Johtuen tietysti siitä, että osa-aikainen Lesnar on pitänyt päämestaruutta hallussaan taas koko vuoden. Suuren painijan merkki kuitenkin on, että tästä huolimatta Rollins on pysynyt mielenkiintoisena ja hänen otteitaan mielellään katselee. 

Se niistä kunniamaininnoista, mutta ykkössijan valinnassa ei ollut pienintäkään epäselvyyttä. Pelkästään tuo tähtipörssi kertoo kaiken oleellisen. AJ Styles keräsi häkellyttävät 16 tähteä, kun toiseksi sijoittuneella Shinsuke Nakamuralla niitä oli 6. Styles oli Smackdown sielu, sydän ja keuhkot. Häntä voidaan pitää myös onnekkaana siinä mielessä, että välttyi loukkaantumisilta, vaikka ikää on jo 40 vuotta ja hän otteli täysipäiväisesti koko vuoden ajan. Stylesin merkitystä kuvastaa oikeastaan lokakuun lopussa nähty tapahtumaketju. Smackdown oli Etelä-Amerikassa kiertueella, kun Raw valmistatui No Mercy erikoistapahtumaan. Viime hetkessä kävi ilmi, että Bray Wyatt ei pysty aivokalvontulehduksen vuoksi ottelemaan Finn Baloria vastaan. Niinpä AJ Styles lennätettiin kiirellä kiertueelta Los Angelesiin ottelemaan Baloria vastaan. Ja Styleshan otteli luonnollisesti tuon tapahtuman parhaan matsin Balorin kanssa. Tuo toimikoon vertauskuvana Stylesin tärkeydestä. Vuosi 2017 alkoi WWE:n mestarina ja päättyi samalla tavalla. Tuossa välissä AJS ehätti otella Shane McMahonin kanssa ja kinastella USA:n mestaruudesta pääasiassa Kevin Owensin ja Baron Corbinin kanssa. 2017 oli Stylesille napakymppi. Täytyy vaan sormet ristissä toivoa, että terveyttä ja ehjiä painivuosia miehellä vielä riittäisi.

1.      AJ Styles

2.      Kevin Owens

3.      Roman Reigns

4.      Seth Rollins

5.      The Miz

Loppusanat: Itseäni harmittaa, että en vuoden alusta laittanut ylös NXT Takeoverien arvosanoja. Ajatuksenkulkuna silloin oli, että haluan tehdä ”kunnolliset” arviot enkä mitään puolivillaisia kyhäelmiä. Tämä päätös nyt kostautui tässä vaiheessa, kun jouduin sen vuoksi jättämään NXT:n tästä yhteenvedosta kokonaan pois. Se on sääli. Etenkin kun niissä nähtiin menneenäkin vuonna kovatasoisia otteluita.

Uudelle vuodelle en näiden arvioiden suhteen uskalla tehdä mitään suurempia lupauksia. Oman fiiliksen ja jaksamisen mukaan mennään. Tärkeimpänä tavoitteena, että saan jälleen vuoden kuluttua tämän yhteenvedon tehtyä, ja silloin mukaan myös NXT:n.