Feikki-Maharadjan 170 vuorokautta

18. päivä huhtikuuta tätä kuluvaa vuotta Jinder Mahal voitti Smackdownissa ykköshaastajuusottelun, ja ansaitsi tilaisuuden otella Randy Ortonia vastaan WWE:n mestaruudesta toukokuisessa Judgment Day tapahtumassa. Seuraavana päivänä tekaisin hätäisen meemin.

Sain siitä kahtalaista palautetta: toiset hekottelivat mukana, toiset kauhistelivat sitä, kuinka en antanut edes tilaisuutta uudelle nimelle päämestaruuskuvioissa. Ja tuohan on kieltämättä sellainen painifanien paradoksi. Hyvin usein itketään uusia nimiä isoihin kuvioihin, mutta sitten kun niitä tarjotaan, niin ei siltikään olla tyytyväisiä. Olin tuolloin keväällä hyvin tietoinen tästä, mutta Jinder Mahalin kohdalla oli helppo nähdä hieman syvemmälle. Hän oli alusta alkaen feikki-maharadja, väärä profeetta, joka ei noussut mestariksi taitojensa vuoksi, vaan etnisen taustansa vuoksi. Tämä on ilkeästi sanottu, mutta totuus ei ole aina kaunista kuultavaa.

Jinder Mahalin mestaruuskausi kesti 170 vuorokautta, eli aika tasan puoli vuotta. WWE:llä on ollut heikkoja päämestareita etenkin ”nolkytluvun” puolivälin paikkeilla Rey Mysteriosta, Great Khaliin ja King Bookeriin. Jopa Sheamusin, Mark Henryn ja Jack Swaggerin kaltaiset keskinkertaisuudet ovat pitäneet päämestaruutta hallussaan. Väittäisin, että kaikista näistä mestaruuskausista surullisin ja heikoin oli Mahalin kausi. Kyllä, jopa maanmies ja oppi-isä Khaliakin heikompi.

Mestaruuskautensa aikana Mahalilla oli kaksi päävastustajaa – Randy Orton ja Shinsuke Nakamura. Orton on totta kai 13-kertaisena mestarina sillä tavalla legitimoinut asemansa, että luulisi, ettei mikään voi hänen uskottavuttaan horjuttaa. Toistuvat tappiot Mahalille saivat kuitenkin empimään, että onko Orton sittenkään niin kova ottelija kuin väitetään. Mahal-feudin jälkeen Orton onkin ajautunut kummalliseen limboon, jossa hän ottelee viikosta toiseen ruseveita ja muita keskikorttilaisia vastaan ilman sen suurempaa päämäärää. Bookkauksen osalta Orton on aivan hakoteillä, ja siitä on suurelta osin syyttäminen Mahal-feudin myötä tullutta arvonalennusta.

Supersuosittu NXT-mestari Shinsuke Nakamura siirrettiin päärosteriin WrestleManian jälkeen. Ensimmäinen feudikumppani hänellä oli Dolph Ziggler, mutta Summerslamiin mennessä Nakamura oli siirtynyt WWE-mestaruuden ja Jinder Mahalin kimppuun. Tämä mätsäys oli alkujaankin jotenkin todella outo, siihen oli hankala saada mitään tarttumapintaa. Voi myös kuvitella, että eritoten amerikkalaiskatsojalle intialaisen ja japanilaisen pitkällinen päämestaruusfeudi tuntui kummalliselta. Nakamuran ja Mahalin kärhämä jatkui pitkälle syksyyn, mutta painui kuriositeetiksi. 

Joukkuemestaruudet, USA:n mestaruus tai Shane McMahonin kehäpaluu olivat monin verroin mielenkiintoisempia aiheita kuin WWE:n mestaruus. Tämä on lähtökohtaisesti väärä asetelma.

Mitä Jinder Mahalin mestaruuskaudesta siis jäi käteen? Toinen toistaan keskinkertaisempia esityksiä sekä kehässä, että mikrofonin varressa. Ortonin ja Nakamuran syökseminen kummalliseen limboon, josta paluu vielä kestää. Kun ottaa huomioon myös sen, että Mahalin mestaruuskausi oli tavattoman pitkä verrattuna muihin epäonnistuneisiin päämestaruuskausiin, niin voi tulla vain yhteen johtopäätöksen…

Jinder Mahalin mestaruuskausi oli huonoin, mitä olen showpainia seuratessani nähnyt.